Ei hetkeen ole tullut kirjoiteltua. On sitä tullut oltua paljon muualla nyt kuin kotona koneen ääressä. Toisaalta hyvä kun ei tarvitse löhötä ja masentaa ihan aina sitä neljän seinän sisällä. Nyt kuitenkin olen väsännyt jotain www-sivua ja saas nähtä mitä siitäkin tulee mutta jos kiinnostaa käydä katsomassa sitä, vaikka pahasti kesken onkin http://www.prepula.fi

Paljon surua tippuu tämän kuihtuneen ruumiin silmistä etten värejä enään erota elämästä ja kuolemasta. Olenko vajonnut sinun syvyyteen jossa kahlitset minut mielikuvitukselle joka ei ole omaani? En tunne ruumistani enään vajotessani ajatuksiin joista kerroit viimeiseen hetkeen. Hetkistä joista olen paiskautunut vasten kivimuuria jonka horisontti häivyttää taakseen. Ajatuksista joissa olisin kävellyt myötäsi yhtä pitkään rannalle saakka. Olin siellä missä maahan tukehduin, josta henkeni viellä kerran nousi kylmään tuuleen. Tunnen olevani matkalla sinne missä olemme ikuisuudesta yhtä toisillemme. Kuulen vain meren aaltojen tuovan kaukaiset äänesi luokseni tänne jossa maa halkeaa altani. Olen peloissani valita puoleni joista vain muistosi minua kuvastaa. Astun puolelle jonka kautta opin elämään surun uudestaan sinun kuolleen menneisyyden varjolla. Tunnen viellä lämpimän kosketuksen olkapäälläni, tiedän vielläkin että se oli sinun. Annoin tuon pisaran merestäsi hyväillä kasvojani viellä kerran - viellä kerran. Haikeassa olossani olen täällä vain kertomassa tuota mennyttä muistoa elämästä jossa askelia saattoi ottaa kuoleman kalpealle portille.  Siellä jossa kivimuuri minut ympäröi - ajatukseni, muistoni ja hautaa ruumiini syvään ikiroutaan.

Elämää se vain on.

Viellä kerran jos toisenkin olemme surullissa tilanteissa järjettömyyden rajoille kasvaneen itsekkyytemme kanssa. Suomalainen luonne on yhtä perustaa tälläiselle omakeskeiselle ja sisäänpäinkääntäytyneelle käyttäytymiselle. "On kuin muita ei olisikaan, vain se mitä itselläni on napani ympärillä." Kun joku tulee sanomaan sinulle mielipiteensä, et voi hyväksyä sitä helposti. Jos asioilla on kolme puolta, sinun, minun ja totuus. Missä kulkee se tie jota poljet, minkä valitset hädissäsi jotta voit vastata ihmiselle takaisin? Voit valehdella, kertoa oman mielipiteesi valheineen tai mitä hyvänsä. Tekisinkö niin itselleni vain? Asiat ovat toisille erinpainoisia. Miten paljon me olemme muuttuneen viimeisen sadan vuoden aikana. Perinteet ovat unohdettu vaikken kaikkia niitä haluaisi takaisinkaan vaan koko periaate on muuttunut samalla. Siitäkin miten ajateltiin ennen ihmisistä, ystävistä ja omasta perheestä. Omasta perheestä otettiin suurempi vastuun, se oli meille tärkeintä. Ei voinut tulla tilannetta jossa viisi poikaa jätti äitinsä oman itsensä varaan,vaikka se äiti pystyikin hoitamaan niitä viittä poikaa. Ajatellaan samaista tilannetta nykypäivänä. Ajattelevatko hekin viisi poikaa tänäpäivänä äitiään tai omaa perhettään. Minusta näin paisunut itsekkyys on kuin jääkylmä kylpy ilman vaahtoa, sen pinnan alla ei kasva tuleva ja hyvä ihminen - ehkä hänelle itselleen, muttei ainakaan muille.

Emme ole sen arvokkaampia kuin kukaan muukaan, jokainen on itsenäinen ja arvokas kun saa elää omaa elämää. En kiellä sitä koskaan keneltäkään, ei tulisi pieneen mieleenikään. Olemme ehkä vaihtaneet suuntaa sukupolvien ja myös teknologiallisen kehityksenkin takia. Voimme nähdä ja kuulla mitä toisella puolella maapalloa tapahtuu. Ehkä se kaikki on muuttanut meitä, melkein siihen suuntaan mistä alunperin olemme lähtöisin. Varoitus! Tämä voi olla spekulointia. Katsokaa hyvät ihmiset peiliin jollei mitään näy niin hyvä on. Joskus ihmisille nousee tunne valtaan että olen kuin tärkeämpikin ja arvokkaampi ihminen kuin joku toinen tai useampi, se on niin itsekästä ja sokeuttavaa sellaista että voi olla hyvinkin vaikeea päästä siitä maailmankuvasta eroon. Sillä itsekkyydellä voi aiheuttaa suuremmassakin mittakaavassa pahaa tuhoa toisille ja itselleen. Näkisipä kaikki sen itsestään.

 Jos minulta kysytään miten löysin minuuteni, niin se ei löydy ainakaan ajattelemalla. Kiitos kun luitte.

Tykkään usein muotoilla asioita, kuten savea josta voisi tehdä mitä ikinä vain voit ajatella ja kuvitella. Voit muotoilla mielikuvitustasi käsin edessäsi, vaikka ikuisuuksiin saakka. Ehkä se kävisi tylsäksi jo. Ei kuitenkaan tarvitse ikuisuuteen kurkottaa kun voit nähdä kaiken jo käsiesi kautta. Se mitä näet kuvastaa enemmän mielikuvitusta ja sinua itseäsi kuin osaatkaan arvata. Sinä katsot ja minä voin vain ymmärtää mitä näet sekä koet. Itse näen omalla tavalla kaikki, se kaikki on minuus joka koostuu tajunnasta, ymmärryksestä, havainnollisuudestani sekä sielustani. Me olemme itsenäisiä, meillä on oma yksilöllinen tietoisuutemme jonka avulla voimme kuvitella monimutkaisiakin asioita. Näkemättä niitä koskaan fyysisesti. Siinä missä voit käsilläsi tuoda mielikuvituksesi todellisuuteen on melkein lahja, saada laajentaa näkemystään. Näkemystä jolla voit tuoda uusia asioita esille, käsityksestä, luovuudesta, maailmankaikkeudesta ja ihan mistä vain. Oivaltamalla kaikkeutta ja muodonmukaisuutta ajatuksistasi todelliseen maailmaan saat nähdä enemmän kuin tarvitset yllättyäksesi elämän todellisesta monimuodollisuudesta. Elämä tuntuu vain hipulta sen kaikkeuden edessä jolle avarrut, avaa silmäsi ja sisintäsi.

Kuvittelen paljon asioita joita ei tavan "normaalisti" arkielämässä tule usein eteen, ainakaan kovin avoimesti ja positiivisellä vastaanotolla. Jokainen meistä ajattelee joskus avaruutta, sen loputtomuutta ja syntyä. Samaa ajattelen meistä, ihmisistä ja muistakin eläimistä -  meidän syntyä. Meidän syntymme miljoonan vuoden kuluttua merkitsee meille jotain muuta kuin nyt. Silloin olemme jo kehittäneet tavan matkustaa planeetoilta toisille vaivatta. Älykkyytemme taso on noussut ja fyysisinä muutoksina lihaksemme surkastuneet sen vuoksi. Jos joku voisi piirtää minulle kuvan siitä miltä näyttäisimme silloin? Menisikö se vasta ylitse hilseen. Ei minulta, tukkakin pysyy viellä päässä. Eihän se ole ajankohtaista, kun puhumme niin pitkästä ajasta. Silti aikamme menee niin nopeasti ettei se avaruuden skaalassa ole mitään. Meidän olisi jo aikakin ymmärtää asioita joihin voimme olla kykeneväisiä, mutta se aika tulee kuitenkin vasta kun lakkaamme pelkäämästä ja otamme asiat vastaan avoimesti. Joskus sitten.

Ei tarvitse myöntää kenenkään yhtään mitään. Meissä silti on kateutta ja paljon sitä suomalaisissakin vain on. Kuvitteellisessa esimerkissä naapuri ei kestä kun on uusi auto pihassa, tulee hän luoksesi moittimaan. "ostit sitten tollasen, eihän siinä ole edes sähköherkkuja" No huh huh, ei kyllä näillä ihmisilläkään aina kaikki piuhat yhdistä. Miksi tullaan niin saamattomaksi, kaikki pitää saada ja jopa kärsimättömän nopeasti. Äkkiä heti kaikki nyt! Kateus on vaikea käsitellä kun kyllä varmasti jokainen meistä senkin omasta itsestään huomaa muttei pidä sitä ongelmana ollenkaan. Siitä tulee ennemmänkin itsestäänselvä elämäntapa, tai tapa joka vain kuuluu elämääsi sekä käytökseesi. Ihminen ei kestä katsoa asioita sivusta. Jollakin on omaisuutta niin paljon että hän voi tehdä rahalla mitä vain, vaikka kylpeä siinä. Vaikkei kyse olisi rahasta niin se on ihan sama, ihminen ei vain kestä kaikkea näkemäänsä. On herkkää kun ystävälläsi onkin hienommat kengät joihin sinulla ei ole varaa. Et voi hyväksyä sitä, ainakaan itsellesi rehellisesti. Niin miksi? jos toisella on jotain hienompaa tai parempaa nii mielestäni se on liian usein pelkkää materiaalia, materialisti joka vain kerää omaan onnettomuuteensa jotain minkä avulla luulee saavansa onnea ja toivoa. Ehkä toivo on jo menetetty. Tottakai esineillä saa onnea kun ne merkitsevät sinulle jotain tai koristavat asuntoasi, muttei sitä kadehtia tarvitse niin paljon että menettää järkensä sen edessä ja menee sitten täristen hankkimaan varallisuudesta saati tarpeellisuudesta niinkään piittaamatta. Pitää katsoa hieman eteenpäinkin omassa elämässä, ei vain ja ainoastaan tätä hetkeä. No eivät kaikki näinkään ajattele, minulla vain on toivo siitä että edes jokainen ensin harkitsisi ja käyttäisi järkeä. Kaikkea ei kerralla voi oppia näin se on.

Mustasukkaisuudesta puhutaan usein parisuhteiden parissa. Ollaan niin mustasukkaisia kun naispuolisella ystävälläsi on hänen mielestään niin komea poikaystävä, tottakai vaikka miespuolisena ottaisin itseeni kauheasti. En todellakaan. Enhän minä voi vaatia olevani yhtä komea tai komeampi kenellekkään? tai mitenkään etusijalla kehenkään nähden kuin omilla mielipiteilläni joita voin sitten ilmaista jos haluan? ennemmin olen vain hiljaa ja myönnän asian sanomalla vaikka "Kyllähän hän kaikinpuolin on" vaikken miehenä tuohon osaisikaan vakuuttaa niin hyvin kuin nainen. Kaikki eivät vain kestä näinkään pieniä asioita joita ne loppuenlopuksi vain ovat. Siltikin tälläinen mustasukkaisuus on niin paljon sellaisen ihmisen ajattelua joka elää vain päivä kerrallaan, ei voi kuvitellakkaan että joskus tulevaisuudessa saattaisi olla omallakin kohdalla asiat aivan toisin kuin nyt! Onko se pelko siitä ettei kaikki tulekkaan menemään hyvin elämässä, on pakko jo yrittää äkkiä saada kaikki asiat pysymään kassassa sen enempää suunnittelematta. Todennäköisesti eletään viellä ensviikollakin, ainahan voi mitä vain tapahtua. Kannattaa vain joskus luottaakkin. Et voi ajatella niinkään että jokapäivä varaudut pahimpaan ja parhaimpaan. Aika rasittavaa, ja varmasti on. Itse ainakin olen eläny muutaman viikonlopun tyylillä päivä kerrallaan, olen vain ollut aika humalassa ja sen pahemmin tiedottomassa tilassa. Sen ymmärrän kohtuullisissa määrissä. Ilman suunnitelmia ja tavoitteita on vain vaikeaa rakennella muuta kuin piparkakkutaloa jota sitten nakerretaan palapalalta suu täynnä makeaa sen hetken kun sitä riittää.